Järvenpään Yhteiskoulu

"Antti, sähän oot kirjoittanu meistä kirjan!"

Nuortenkirjailija Antti Halme oli Järvenpään kaupunginkirjastolla kirjailijavieraana 24.10.2018. Kirjailijaa kuuntelemaan pääsi 7.- ja 8. -luokkalaisia oppilaita. Nuortenkirjojen kirjoittamisen ohella Halme työskentelee tekstin suunnittelijana mainostoimistossa. Hän harrastaa kitaransoittoa ja pitää fantasia- ja kauhukirjallisuudesta, sarjakuvista, elokuvista sekä tietokonepeleistä.

Ideat tarinoihin Halme saa monesta paikasta: matkoiltaan, lehtiotsikoista, kirjoista ja elokuvista, historian tapahtumista, tutuntuttujen legendoista ja vaikkapa kysymyksestä Entä jos.....? Halme myös mielellään kuuntelee ihmisiä esimerkiksiksi julkisissa kulkuvälineissä ja ammentaa kuulemastaan ideoita ja yksityiskohtia. Hiljattain hän kuuli keskustelun, jossa käytettiin sanaa "itsemurhasaappaat". Sanasta lähtikin liikkeelle idea tarinasta, jossa saappailla on taikavoimia...

Halmeen ensimmäinen hahmotelma omaksi Star Wars -aiheiseksi kirjaksi oli sangen erikoinen: se sisälsi ainoastaan liudan erilaisia äänitehosteita ja pisteitä. Tuleva kirjailija sai tekeleestään palautetta, että kuvailua ja varsinkin henkilöiden kuvailua kannattaisi olla lisää. Teoksessa Metalliveljet henkilöiden kuvailu onkin jo siinä määrin tarkkaa, että Halmeen bändikaveri totesi teoksen luettuaan Halmeen kirjoittaneen teoksen heidän bändistään :)

Halmeen tuotantoa löytyy lainattavaksi Järvenpään kaupunginkirjastolta:

• Markus Light ja palautuspullon henget (2005)
• Tulileikit (2005)
• Metalliveljet (2009)
• Metalliveljet ja megabeibit (2011)
• Metalliveljet ristiretkellä (2013)
• Mafiakesä (2017)
KV2  
 KV3  KV1  
Netland-tuotantoa